Cryonics Questions and Choices
Kryoniikka voi pidentää terveellistä elinikää säilyttämällä elintärkeitä soluja. Se on rehellinen ja suora vastaus, jota voin antaa harkiten. Se ei tarkoita, että kryoniikkaa olisi todistettu palauttavan ihmisen terveyteen. Se tarkoittaa vain, että ajatuksena pyritään estämään solujen ja kudosten heikkeneminen kuoleman jälkeen, jotta tulevaisuuden lääketiede saisi käsiteltäväkseen enemmän alkuperäistä materiaalia.
Tämä on tärkeää, koska vanheneminen ei ole yksi yksittäinen tapahtuma. Se on pitkä prosessi, jossa kertyy vaurioita, menetetään toimintakykyä ja kunto heikkenee. Kryoniikka asetetaan tämän prosessin reunalle. Se ei pysäytä vanhenemista elävässä kehossa. Sen sijaan se pyrkii säilyttämään ruumiin – tai useammin aivot – oikeudellisen kuoleman jälkeen sellaiseen tilaan, jossa osa rakenteesta ja solujen kunnosta ei hajoaisi yhtä nopeasti kuin muuten kävisi.
Minun mielestäni tässä on oikea kysymys. Ei mielikuvituksessa. Ei varmuudessa. Siinä, voidaanko kuoleman jälkeen elintärkeät solut ja rakenteet säilyttää niin, että aukesi ahdas tulevaisuuden tie, jonka tavallinen hautaus tai tuhkkaus sulkee.
Sana ”elintärkeät solut” kuulostaa tekniseltä, mutta ajatus on yksinkertainen. Solut ovat pieniä eläviä yksiköitä, jotka muodostavat kehon. Kryoniikassa toivotaan, että keho voidaan jäähdyttää tarpeeksi nopeasti ja riittävän huolella, jotta soluihin kohdistuvan vaurioitumisen etenemistä hidastetaan. Päähuoli kohdistuu aivoihin, koska muisti, mieli ja identiteetti liittyvät aivorakenteeseen. Jos tämä rakenne vahingoittuu pahasti, myöhempää lääketiedettä varten ei ehdi jäädä paljon korjattavaa.
Siksi kryoniikan piirissä puhutaan valmiustilasta, stabiloinnista, kuljetuksesta ja säilytyksestä. Valmiustila tarkoittaa tiimin olevan valmiina henkilön lähellä. Stabilointi tarkoittaa nopeita toimia, joilla hidastetaan vaurioitumista oikeudellisen kuoleman jälkeen, esimerkiksi jäähdyttämällä ja suojaamalla verenkiertoa hetkeksi. Kuljetus tarkoittaa henkilön siirtämistä pitkäaikaiseen säilytyspaikkaan. Säilytys tarkoittaa lämpötilan pudottamista hyvin alas, jotta hajoaminen hidastuu lähes pysähtymään.
Minusta tämä järjestys on käytännöllinen, jopa armoton. Se kytkeytyy aikaan. Minuutit ratkaisevat. Tunnit ratkaisevat. Mitä enemmän hapen puutetta ja lämpimän iskemiän esiintyy, sitä enemmän vaurioita kertyy. Siksi kryoniikkatoimijat painottavat niin suuresti nopeaa reagointia ja nopeaa jäähdytystä. Heidän näkemyksensä mukaan säilytyksen laatu riippuu siitä, kuinka monta vauriota ehditään estää ennen syväjäähdytyksen alkua.
Tässä on selvä ja maltillinen logiikka. Kylmyys voi hidastaa kemiallisia muutoksia. Erittäin matalat lämpötilat pystyvät säilyttämään kudosta pitkään. Tämä on osa sitä tieteellistä taustaa, johon kryoniikka perustuu. Mutta loikka säilytetystä kudoksesta henkiin heränneeksi, terveeksi ihmiseksi on kuitenkin erittäin suuri. Sitä ei ole todistettu ihmisillä. Tuota aukkoa on pidettävä selvästi mielessä.
Siksi otsikkoa luettuuni kuulen sen mahdollisuutena, ei lupauksena. Kryoniikka voi pidentää terveellistä elinikää säilyttämällä elintärkeitä soluja, mutta vain siinä mielessä, että parempi säilytys voi pitää tulevaisuuden ovia raollaan. Se voi suojata osaa biologisesta informaatiosta katoamasta liian aikaisin. Se voi tehdä siten, että tuleva hoito ei joudu lähtemään liikkeelle täydellisestä romahduksesta, vaan osittaisesta vauriosta.
Se eroaa väitteestä, että kryoniikka pidentäisi terveellistä elinikää jo tänään. Se ei tee niin. Se ei ole hoitoa elävälle henkilölle. Se alkaa vasta oikeudellisen kuoleman jälkeen. Se ei myöskään ole nykyinen hoitokeino vanhenemiselle, sairauksille tai aivovaurioille. Nämä ovat järeitä rajoja, eikä niitä kannaisi pehmentää.
Myös toinen raja on yhtä tärkeä. Kryoniikkaan laitettua ihmispotilasta ei ole vielä herätetty henkiin. Tämä tieto muuttaa kaikkien väitteiden merkityksen. Se tarkoittaa, että puhumme tulevasta teknologiasta sidotusta toivosta, emmekä todisteista aiemmasta menestyksestä. Se tarkoittaa myös, että solunsäilytystä, elintutkimuksia, eläinkokeita ja laboratoriokokeita ei voi käsitellä näyttönä sille, että koko ihminen voitaisiin tuoda takaisin.
Silti en usko, että tätä ajatusta tulisi hylätä liian nopeasti. Nykykryoniikka ei keskity pelkkään jäädyttämiseen. Sen ensisijainen tavoite on vähentää vaurioita ennen syväjäähdytystä. Se pyrkii myös säilyttämään kudokseen tallentuneen tiedon, erityisesti aivoissa, niin hyvin kuin nykytekniikka sallii. Jotkut pitävät myös ihmisen digitaalisia arkistoja tai tekoälymalleja jonkinlaisena tulevana tukena muistille tai jälkipolville. Ymmärrän, miksi nämä ajatukset kiinnostavat. Silti ne eivät takaa selviytymistä, identiteetin säilymistä tai tietoisuutta. Ne eivät korvaa biologista säilytystä.
Siellä mieliala muuttuu minulla varovaiseksi. Toivo voi olla aitoa ilman, että se tarvitsee nostaa ääntä. Tulevaisuuden lääkäri voi tietää, miten korjata vaurioita, joita emme pysty korjaamaan tänään. Uudet menetelmät voivat joskus palauttaa elimiä, hermoja tai aivokudosta paremmin kuin nykylääketiede edes osaa kuvitella. Sanan ”voi” käyttö on kuitenkin keskeistä. Kryoniikka rakentuu juuri tuon sanan varaan.
Toimittajiin ja lakisääteisiin kysymyksiin kuuluu myös omat puolensa, mutta käsittelen niitä vain yleisellä tasolla. Säännöt, byrokraattiset menettelyt, rahoitus ja rajat ylittävä kuljetus vaihtelevat maan ja tapauksen mukaan. Euroopassa tämä voi olla erittäin tärkeää, sillä oikeudelliset kuolinmenettelyt, kuljetussäännöt ja paikalliset terveydenhuoltojärjestelmät eivät ole kaikkialla samoja. Käytännön toteutus ei koskaan sovi kaikille samalla kaavalla.
Minusta on myös hyödyllistä pitää tunne-elämän mittakaava vaatimattomana. Kryoniikka ei ole lupaus, että kuolema voitaisiin kumota. Se on arvaus siitä, että kehon jotkin osat, erityisesti aivot, voidaan säilyttää niin hyvin, että niistä on myöhemmin hyötyä. Kyseessä on vakava väite. Samalla se on epävarma väite. Molemmat puolet kuuluvat samaan lauseeseen.
Siksi terveelliseen vanhenemiseen tarkasteltuna kryoniikka ei tarjoa elinajan pidentämistä tänään. Sen sijaan se tarjoaa mahdollisuuden – olipa se kuinka epävarma tahansa – säilyttää kuoleman jälkeen elintärkeitä soluja ja rakenteita, jotta tulevaisuuden lääketiede saisi käsiteltäväkseen enemmän alkuperäistä materiaalia. Tämä ei ole lohduttava kertomus. Se on ehdollinen ajatus. Ja tällaisessa alalla ehdollisuudet ovat rehellisempiä kuin takeet.
The Longer Horizon esittää yhden selkeän kysymyksen kryoniikasta, tulevasta säilytyksestä ja siitä, mitä toivo voi rehellisesti tarkoittaa. Tämä on oikea mittakaava tälle aiheelle. Ei varmuutta. Ei antautumista. Pelkkä rehellinen katsaus siihen, mitä voisi vielä suojella, ja mikä ei vieläkään voi olla lupaus.
Article by Lea Varga ·